Vaikka ajattelen, ettei hyvää oppimista voida erottaa hyvästä ryhmästä, ajattelen myös, että verkko-opetukseen ja -oppimiseen on lähitulevaisuudessa panostettava yhä enemmän.

Aloitin kesällä 2016 ammatilliset opettajaopinnot Hämeenlinnan Ammattikorkeakoulussa. Suoritan opintoni erityisellä digiopetuksen linjalla, joka on ”Hamkin” erikoisuus. Valmistun opettajaksi kesällä 2017.

Hakeuduin Hamkkiin tarkoituksella, vaikka Tampereeltakin olisi löytynyt vastaava ammatillinen opettajakoulu. Tämä ”Tamkin” linja olisi ollut kuitenkin peruslinja, ja halusin nimenomaan digiopintoihin.

Digiopetuksen linja tarkoittaa, että valmistun digiopettajaksi. Linjalla panostetaan erityisesti verkko-opetusta koskevien valmiuksien opettamiseen. Myös itse opetus on organisoitu peruslinjaa vahvemmin verkkoperustaisesti. Kuitenkin myös lähitapaamisia on, eivätkä suinkaan kaikki sisällöt käsittele ollenkaan digiopetusta.

Linjalla digiasiat vain painottuvat, suurelta osin opetus ja oppisisällöt ovat samaa kuin kaikilla ammatillisilla opekoulutettavilla.

”Ammatillisuus” tarkoittaa puolestaan opinnoissa sitä, että koulutus on suunnattu opetustyötä jo tekeville sekä sitä, että koulutuksessa suoritettava opetusharjoittelu on mahdollista tehdä omalla työpaikallaan eli minun kohtallani KSL-opintokeskuksessa.

Näin tulen tekemäänkin. Olen suunnittelemassa opetusharjoittelun tekemistä järjestämällä KSL:ssä verkkokurssin. Aihe on vielä täsmentämättä.

Hain digiopetuksen linjalle, koska uskon, että KSL:n opetusta on järjestettävä tulevaisuudessa yhä enemmän verkkoperustaisesti. Uskon tosin myös, että lähiopetuksella tulee olemaan tulevaisuudessa yhtä tärkeä rooli opetuksessa kuin tähänkin saakka, mutta myös verkko-opetuksen merkitys tulee kasvamaan.

Verkko-opetusta tai -oppimista voidaan jäsentää kahteen muotoon, joista itse tähtään ennen kaikkea jälkimmäisen oppimiseen. Verkkovahvisteinen opetus on sellaista, jossa lähitapaamiset ovat opetuksen perusta, ja verkkoa käytetään lähinnä täydentävänä välineenä, kuten materiaalien jakamiseen ja välitehtävien teettämiseen.

Verkkoperustainen oppiminen on sellaista, jossa oppimisryhmä organisoituu ensisijaisesti verkossa, vaikka lähitapaamisiakin voi – ja usein varmasti kannattaakin – olla. Verkkoperustaisuus tarkoittaa sitä, että oppijan oppimisympäristö rakennetaan ennen kaikkea verkkoon. Opettaja vetää oppimisprosessin läpi ennen kaikkea verkkotyöskentelynä.

Verkossa tapahtuvan oppimisen tukena voi olla myös lähitapaamisia. Ajattelen itse, että lähitapaamiset ovat välttämättömiä, jos ryhmä halutaan saada toimimaan ryhmänä. Verkossa tapahtuva ryhmäytyminen ei varmasti ole mahdotonta, mutta ainakin se on huomattavasti hitaampaa kuin fyysisessä tapaamisessa.

Lähitapaamiset ovat siis välttämättömiä, mikäli myös ryhmäytyminen on oppimisen tavoitteena, mutta ilman tällaista tavoitetta verkkoperustainen oppiminen voi olla myös puhtaasti verkkoperustaista.

Hyvä esimerkki puhtaasti verkkoperustaisesta oppimisesta ovat MOOC:t eli ”muukit”. MOOC tulee sanoista Massive Open Online Course ja sen ideana on tarjota verkkovälitteisesti ja avoimesti tietosisältöjä periaatteessa vaikka kuinka monelle osallistujalle tahansa. Yleensä MOOC:t sisältävät verkkoluentoja, itseopiskeltavia verkkomateriaaleja ja verkossa suoritettavia itseoppimistehtäviä.

”Muukkeihin” osallistutaan yksilöinä, eikä niissä tavata toisia. Kurssista otetaan irti yksilöllinen hyöty. Oppilaitoksille MOOC:t ovat tehokas tapa hoitaa perusopetusta ja kasvattaa oppilaitoksen tunnettuutta (brändiä).

Uskon, että jo lähitulevaisuudessa verkossa voidaan järjestää virtuaalisia tapaamisia, jotka tulevat niin sanotusti iholle eli hyvin lähelle fyysisen lähitapaamisen tuntua. Virtuaalilasit ja -puvut tulevat mahdollistamaan tämän.

Tällä hetkellä lähimmäksi lähitapaamisen tuntua päästään verkossa webinaareilla eli videovälitteisillä tapaamisilla. Webinaareissa voidaan tehdä yhteisiä työstöjä ja käydä yhteisiä keskusteluja, mutta itseohjautuvan ryhmän syntyminen vaatii kokemukseni mukaan yhä fyysisiä lähitapaamisia. Webinaarit ovat parhaimmillaan ohjaajavetoista ennakkoon suunniteltua ja strukturoitua oppimista.

Itseohjautuva oppimisryhmä vaatii ryhmähengen muotoutumista. Se vaatii myös sellaista hienovireistä neuvottelua työnjaoista ja muista rooleista, että en usko asian

Sanotusta huolimatta, itseäni digiopettajan opinnoissa kiinnostaa ottaa haltuun nimenomaan webinaarityöstöjen ja MOOC:n logiikalle perustuva oppimisprosessien organisointi. Näiden päälle on sitten mahdollista, tarveharkintaisesti ja tavoitteista riippuen, järjestää myös lähitapaamisia.

Verkko-opetuksen järjestäminen on realiteettu ja välttämättömyys tulevaisuudessa niin KSL:ssä kuin itseni kaltaiselle yhteiskunnalliselle toimijalle muutenkin. En viittaa pelkästään resurssien niukkuuteen, vaikka viittaan siihenkin.

Opintokerho on perinteinen rahvaan ja työläistön opiskelumuoto. Näin on yhä vaikka peruskoulu ja oppilaitokset ovat ottaneet hoitaakseen laajan yleissivistävän ja ammatillisen opetuksen roolin. Kuitenkin se rahvaan ja työläistön oppiminen, jota itse ajattelen mielessäni, ei voi koskaan saada sijaa koulun ja oppilaitosten edustamissa porvarillisissa ja kontrolloivissa instituutioissa. Se tarvitsee aina omat itseohjautuvat oppimisprosessinsa.

On siis kysyttävä, kuinka opintokerho voisi syntyä uudelleen verkkoperustaisesti. Kysymys ei sulje pois ohjaajavetoista otetta kerhojen synnyttämiseen tai tarvetta jakaa tietoa massiivisten tietopakettien muodossa. Opintokerho edellyttää tutkivaa pienryhmää, joka ohjautuu lähitapaamisten välityksellä, mutta se voi yhdistyä verkkoluentoihin, itseopiskeltaviin aineistoihin ja webinaarityöstöihin.

Menetelmällisesti mielenkiintoinen lähestymistapa tällaiselle konseptille voisi olla ongelmaperustainen oppiminen, mutta siitä lisää myöhemmin.

Photo by Acrylictouch (Own work) [CC BY-SA 3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)%5D, via Wikimedia Commons