Tunnetun oppimispyramidin mukaan ihminen oppii tehokkaimmin opettamalla toisia. Huonoiten opimme kuuntelemalla asiantuntijan yksinpuhelua. Keskustelemalla ja tekemällä opimme myös hyvin. Ongelmaperustaisen oppimisen menetelmässä oppiminen tapahtuu kokonaisvaltaisesti.

Olen työssäni törmännyt ongelmaperustaisen oppimisen menetelmään (problem based learning). Viime aikoina olen pohtinut yhä enemmän sen mahdollisuuksia verkko-opetusmenetelmänä. Ja haasteita.

Menetelmä vaatii yhteistä keskustelua ja yhteisiä työstöjä. On mielenkiintoinen kysymys saadaanko ne toimimaan verkkoperustaisesti.

Oppimispyramidin näkökulmasta ongelmaperustaisen oppimisen menetelmä yhdistää kokonaisvaltaisesti oppimisen eri tasot. Menetelmä sisältää niin toisten opettamista ja yhdessä tekemistä kuin annettuihin tietoaineistoihin tutustumistakin.

Menetelmän lähtökohtana on ryhmä, joka haluaa ratkaista jonkin ongelman tai ottaa selvää jostain asiasta. Ohjaajan tehtävänä on viedä ryhmä läpi oppimisprosessin, joka sisältää sekä ryhmän yhteistä työskentelyä että yksin suoritettavaa tiedonhankintaa. Ongelmaperustaista oppimista voisi nimittää myös tutkivaksi oppimiseksi.

Joskus oppiminen jaetaan kolmeen näkökulmaan, jotka ovat tiedon tiedon hankkiminen (”mielensisäisesti”), tiedon jakaminen (”vuorovaikutuksellisesti”) ja tiedon luominen (”uudistavasti”). Ongelmaperustaisen oppimisen prosessissa oppiminen tapahtuu kaikilla kolmella tavalla. Prosessissa joutuu etsimään tietoa ja painamaan sitä mieleen. Ryhmän on jaettava ajatuksia ja työskenneltävä yhteistoiminnallisesti.

Lopulta oppiminen tähtää uuteen tietoon ja ongelmanratkaisuun, joka vastaa ryhmän itse itselleen asettamaan ongelmaan. Ongelmaperustainen oppiminen on tavoitteellista oppimista jonkin ongelman ratkaisemiseksi tai kysymyksen selvittämiseksi.

Ongelmaperustaisen oppimisen menetelmän voi kuvata lyhyesti sykleiksi, joissa ryhmä määrittelee itselleen tutkimuskysymyksen, jakaa kysymyksen tehtäviin, joita ryhmäläiset lähtevät tekemään, ja kokoontuu myöhemmin jakamaan opittua ja muodostamaan siitä yhteisen ymmärryksen.

Prosessi voi kestää vain yhden syklin tai se voi jatkua pitkäänkin useissa sykleissä. Jokaisen syklin alussa ryhmä asettaa itselleen oppimistehtävän ja jokaisen syklin päätteeksi se jakaa siihen mennessä opitun tiedon ja muodostaa siitä yhteisen kiteytyksen. Menetelmään on sisäänrakennettuna luottamus siihen, että ryhmä asettaa itselleen mielekkään ongelman, jonka ratkaiseminen on sille tarpeellista.

Vaikka menetelmä on yhteistoiminnallinen, se voi sisältää tiedon hankkimista luennoilta tai muista asiantuntijalähteistä. Ja vaikka ryhmä määrittää oppimista edellyttävän ongelman itse, on kyse ohjaajan vetämästä prosessista, ei omatoimisesta opintokerhosta. Ohjaajalla on prosessissa erityinen rooli menetelmän edellyttämien toimien, tavoitteiden ja johdonmukaisuuden takaajana.

Ohjaaja voi myös tukea sisällöntuotantoa antamalla keskustelutilanteissa ohjeita ja tekemällä ohjaavia kysymyksiä. Kysymykset voivat olla haastavia, mutteivät hyökkääviä. Ohjaustyyli kaikkiaan on ohjaava ja hyväksyvä.

Vaikka ongelmaperustaisen oppimisen menetelmä on kuvattavissa pääpiirteissään sykleiksi, joissa ryhmä määrittää itselleen oppimistehtäviä ja ratkoo niitä, niin käytännössä menetelmä on tarkasti vaiheistettu ja ohjeistettu. Tapaamisissa työskennellään oppimismenetelmän edellyttämillä tavoilla ja ohjaajan pedagogisen käsikirjoituksen mukaisesti. Kyse ei ole vapaamuotoisista keskustelutilaisuuksista.

Yksityiskohtiin menemättä menetelmä edellyttää ryhmältä esimerkiksi havainnoijan asettamista tarkkailemaan ryhmän työskentelyä. Tarkkailijan antama palaute vahvistaa ryhmän muistia ja antaa mahdollisuuden ryhmän sisäisten sosiaalisten suhteiden tarkasteluun.

Ongelmaperustainen oppiminen onkin parhaimmillaan tasa-arvoistava oppimismenetelmä, jossa tehokas oppiminen saavutetaan kaikkien osallistumisella. Mitä avoimemmin jokainen pystyy työskentelemään osana ryhmää, sitä luovempi ja asiantuntevampi ryhmästä voi tulla.

Entäpä se verkko-opetus?

Oppimispyramidin sanoma on, että opettaminen on tehokkainta oppimista. Ongelmaperustaisen oppimisen menetelmä lähtee ongelman asettamisesta oppimisen lähtökohdaksi ja motiiviksi.

Verkko-opettamisen lupaus on siinä, että oppiva ryhmä voi muodostua periaatteessa vaikka globaalisti ja vähintään eri puolilta maata. Lähtökohtana ei tarvitse olla paikallisryhmää. Myös ryhmän tuottamien materiaalien dokumentoinnissa ja varastoinnissa voi olla etunsa että työstöt tapahtuvat verkossa. Tulokset voivat jäädä paremmin jatkokäyttöön.

Haasteena voi puolestaan olla jo itse menetelmän perusolettamuksen toteutuminen. Entäpä jos sekalaisella ryhmällä ei olekaan yhteistä ongelmaa ratkottavaksi? Ryhmän identiteetti ja tavoitteenasettelu vaativat jatkopohdintaa.

Entäpä miten käytännön työstöt tapahtuvat verkossa? Ongelmaperustaisen oppimisen menetelmä nojaa pienryhmätilanteisiin, joissa koko ryhmä on läsnä. Tämän läsnäolon hyödyt voivat kadota etäolossa. Verkkotyöskentely ei välttämättä ole yhtä innostavaa, luovaa ja tehokasta.

Toisaalta verkossa tiedon jakamista ja jäsentelyä voidaan ehkä jakaa suoritettavaksi myös eriaikaisesti ja yksinään. Tämä voi antaa uutta aikaa paitsi osallistumiselle myös pohdinnoille ja arvioinneille sekä tiedon etsimiselle ja tarkastamiselle.

Sopivat verkkovälineet tiedon koostamiselle ja työstämiselle sekä eriaikaisesti että yhtäaikaisesti ovat toinen jatkopohdintaa vaativa seikka.