Tutkintojärjestelmämme ohjaa yksilön hankkimaan itselleen paperit ja tittelin, mutta oppiminen tapahtuu dialogisissa yhteisöissä, joissa on monta. Ryhmäoppiminen, oppivan ryhmän luominen, on menetelmäosaamisen keskiössä. Kirjoitus avaa dialogisuuden merkitystä opettajantyön näkökulmasta.

Dialogi tulee kreikan kielen sanoista dia ja logos. Logos tarkoittaa merkitystä tai ajatusta, kun taas dia tarkoittaa kautta tai lävitse. Dialogi tarkoittaa merkityksen tai ymmärryksen muotoutumista sanojen ja keskustelijoiden kautta. Arkisemmin dialogi tarkoittaa keskustelua.

Dialogi on enemmän kuin ”vain puhetta”. Se viittaa tavoitteelliseen ja jopa vaativaan keskusteluun, jossa esitetään väitteitä ja perusteluja sekä kuunnellaan toisten osapuolten näkemyksiä. Dialogissa ollaan valmiita muuttamaan omaa mielipidettä, jos toisen argumentit osoittavat sen tarpeelliseksi tai välttämättömäksi.

Dialogin käyminen voi olla leikkisää, mutta dialogisuus myös haastaa. Se pakottaa tutkimaan oman ymmärryksen rajoja ja toisten perusteltuja mielipiteitä.

Dialogi ei ole mitä tahansa jutustelua, vaan se vaatii tarvetta tai halua ajatella yhdessä. Se vaatii arvostusta keskustelun eri osapuolia kohtaan sekä pyrkimystä ymmärtää ja tutkia toisen sanomaa. Dialogisuus liittyy dialogitaitoihin, joita on mahdollista kehittää ja joissa on mahdollista harjaantua läpi elämän.

Dialogitaitoja ovat esimerkiksi kyky käsitellä omia tunteitaan, kyky kuunnella ja kyky puhua sekä kyky ymmärtää keskustelun sisältämiä taustaoletuksia ja laajempia merkityksellisiä yhteyksiä.

Opettajan työssä dialogisuus on läsnä sekä opetuksen sisällöissä että sen muodoissa. Erityisesti osallistavissa, toiminnallisissa ja kriittisissä menetelmissä dialogisuuteen pyritään kasvattamaan käyttämällä dialogisia opetusmenetelmiä. Opetusmenetelmät haastavat keskustelemaan ja kehittämään dialogitaitoja. Harjoittelemiseen on kehitetty jos jonkinlaista dialogimenetelmää.

Jo antiikin filosofit opettivat ajattelemaan keskustellen. Tietoa jaettiin ja tuotettiin käymällä dialogeja, joissa asioita tarkasteltiin eri näkökulmista. Filosofiset opukset kirjoitettiin usein dialogin muotoon, keskusteluiksi eri hahmojen välillä.

Dialogisuus on löydetty uudelleen konstruktivistisissa ja kriittisissä ajattelutavoissa – tai ehkä pikemminkin se on aina elänyt ja vaikuttanut konstruktivistisina ja kriittisinä ajattelutapoina. Tietoa ei pidä ”kaataa oppijan päähän”, vaan oppiminen on tiedon aktiivista rakentamista.

Opettajan roolina on ohjata oppijaa aktiivisena tiedontuottajana. Yhä useammin oppiminen järjestetään yhteistoiminnalliseksi prosessiksi, jossa yksilön sijaan toimijana on kollektiivi, oppiva ryhmä. Tietoa tuotetaan yhteisesti.

Dialogisuus muodostaa näin aktiivisen, toiminnallisen ja yhteisöllisen oppimisen ja tiedontuotannon punaisen langan. Se on eräänlaista oppivan ryhmän ”yhteistä” eli commonsia.

Dialogisuudessa on laajemmin kyse sivistyksestä ja sivistymisestä. Dialogisuus toteutuu ihmisten välisenä tasa-arvona ja yhteisyytenä; sen voi katsoa olevan jopa demokratian edellytys.

Erilaiset osallistavan demokratian teoriat korostavatkin dialogisuutta ja dialogitaitoja demokratian avaintekijöinä. Huomio kiinnittyy erityisesti julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa keskustellaan laajoista kysymyksistä. Yhteiskunnallinen debatointi tuo esiin ihmisten yhteiskunnallisia vaatimuksia ja pakottaa eri osapuolet perustelemaan ja todistelemaan kantojaan.

Tietoyhteiskuntapuheenvuoroissa on puolestaan puhuttu joukkojen viisaudesta ja avoimista innovaatioista, joita syntyy, kun tietoa jaetaan avoimesti ja monen välillä. Avoin tiedon jakaminen muodostaa ikään kuin yhteisen älyn, jota joukot tuottavat. Joukoissa keksitään ratkaisuja erilaisiin pulmiin tehokkaammin kuin kammioissa. Ajattelun joukkouttaminen ei ole pienryhmien vastakohta, vaan niiden toimintatapa.

Dialogi mielletään herkästi vain kahden osapuolen ajatustenvaihdoksi, vaikka sanana dialogi viittaa yhteiseen ajatteluun ja ihmisten ”välisyyteen” ylipäätään. Tämä voi olla tärkeä huomio nyky-yhteiskunnassa, jota luonnehtii moniarvoisuus ja hajarakenteisuus. Erilainen kaksinapaisuus on purkautunut moninapaisuudeksi ja kahdenvälisyys monenvälisyydeksi, tai suoranaiseksi moneudeksi.

Tämä vaikuttaa olevan jälleen yksi polku tutkivan ja toimivan ryhmän käsitteeseen. Dialogisuus voi toteutua vain ryhmässä, ja ryhmän oppiminen voi olla vain dialogista, kunhan perään muistetaan, että dialogisuus on myös vaativaa ja haastavaa. Se on tutkivaa keskustelua, joka haastaa kehittämään ajattelua ja toimintaa niiden perusteita myöten.

Itse uskon myös, että dialogisuuden tulee liittyä käytännöllisyyteen ja materiaalisuuteen. Liian helposti dialogisuus ajatellaan vain hengen lennoksi, vaikka ”välisyys” voi ihmisten välillä tapahtua vain ruumiillisesti ja maallisesti. Päädyn jälleen miettimään freireläistä ajatusta siitä, että yhteistä ajattelua syntyy käytännön yhteisistä ongelmista. Dialogi voi olla puhdasta iloittelua ja juhlaa, mutta sen pitää olla myös sitoutumista yhteisiin ongelmanratkaisuprosesseihin.

Siksi ryhmäoppiminen, oppivan ryhmän luominen, on opettajan menetelmäosaamisen keskiössä.