MOOC eli Massive Open Online Course tarkoittaa joukkomuotoista verkkokurssia, johon osallistuminen on yleensä avointa kaikille. MOOCit ovat muodostuneet 2000-luvun ilmiöksi. Käyn seuraavassa läpi MOOCeja koskevaa tutkimusta sekä Suomesta että kansainvälisesti.
MOOC sisältää yleensä luentoja sekä erilaisia itsenäisesti tai yhdessä toisten osallistujien kanssa suoritettavia tehtäviä. MOOCit ovat luonteeltaan verkkoperustaisia kursseja tarkoittaen, että kurssille osallistuminen ja kurssin sisältyvä opetus tapahtuvat kokonaan etätyöskentelynä verkossa, eivätkä verkkotyökalut ole vain lähiopetusta vahvistava lisä.
MOOCeja on monenlaisia, mutta peruserottelu tehdään yleensä sen välillä, onko kurssi luennoitsijakeskeinen vai edellyttääkö se yhteisöllistä osallistumista. Tunnettuja kansainvälisiä toteutusalustoja ovat muun muassa Coursera, Udacity, edX, Khan Academy ja P2P University. Myös suomalainen Eliademy-oppimisalusta on pyrkimässä joukkoon mukaan. Suomalaisista oppilaitoksista erityisesti Aalto Yliopistolla on MOOC-tarjontaa.
Nimensä mukaisesti massiiviselle osallistujajoukolle suunnitellut MOOCit siirtävät vastuuta oppimisesta osallistujalle kun taas opettajan roolina MOOCeissa on toimia osallistujajoukon ohjaajana ja prosessin koordinaattorina.
Valitsin MOOC-katsaukseeni artikkeleita, jotka tuovat esiin hyvin MOOCeja koskevan keskustelun eri näkökulmat. Artikkeleita hakiessa kävi nopeasti selväksi, että suomalaiset tutkijat ja opettajat ovat hyvin mukana kansainvälisessä MOOC-keskustelussa.
Voit lukea koko katsauksen seuraavan linkin takaa:
https://docs.google.com/document/d/10YHWyWKC0wHV2YyMG0kURS60JCRnOJ_24vecXVgdwXE/edit
Katsausta koskevat slaidit voit puolestaan silmäillä tästä: