Mitä väliä, ostaako ruokansa Prismasta, K-kaupasta vai Lidlistä? Ihmisiä kiinnostaa helposti vain se, että kauppa on lähellä tai kaupan lähellä on toinen kauppa, jossa pitää myös käydä. Kuitenkin kukin kytkeytyy erilaiseen talouden kokonaisuuteen ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Osuuskaupasta voisi kasvaa vahvasti paikallisidentiteetille ja paikallistuotannolle perustuva kauppa.

Eri kauppaketjut tarjoavat päällisin puolin aika samanlaista palvelua vähän eri kuorrutuksin. Kuitenkin kauppojen omistusrakenteet ovat erilaiset.

Lidl on saksalainen perheyritys. Kauppa on profiloitunut saksasta rahdattujen tuotteiden halvoilla hinnoilla – kuten myös halvoilla puitteilla. Olen antanut itseni ymmärtää, että Lidlistä ostaminen on joillekin kapinaa suomalaista hintatasoa vastaan, mutta fakta on, että Lidlistä ostamalla rikastutat yksittäistä saksalaista perhettä.

K-kaupat toimivat itsenäisten yrittäjäkauppiaitten ketjuna. Taustalla on Kesko-konserni. K-kauppoja pyörittävät yrittäjäkauppiaat saavat yrittäjätuloa itselleen samalla kun he tekevät tulosta Keskolle, jonka omistajia ovat lukuisat osakkeenomistajat, suurin osa toisia osakeyhtiöitä.

Osakkeet, kuten tiedämme, ovat pörssissä kaupattavia kansainvälisiä sijoitusvälineitä, joiden omistajat odottavat osakkeiltaan tuloja osinkoina ja myyntivoittoina. Keskon omistus on suomalaisissa käsissä, mutta tulevaisuudessa voi olla tosinkin, jos osakekauppa käy rajan yli. Osakeomistusten ketjujen kautta voitot voivat virrata minne päin maailmaa tahansa.

Osuuskaupan pieni suuri ero

S-ryhmän osuuskaupat ovat osuuskuntia. Osuuskunnat ovat jäsentensä omistamia yrityksiä, joissa vallitsee (ainakin muodollisesti) demokraattinen päätöksenteko. Jäsenet valitsevat kaupan edustajiston neljän vuoden välein pidettävissä vaaleissa. Edustajisto valitsee hallintoneuvoston, joka nimittää hallituksen. Kauppaa johtaa hallituksen palkkaama toimitusjohtaja yhdessä hallituksen kanssa.

Osuuskuntana osuuskaupat eivät ole sidottuja osakkeenomistajien odotuksiin voitonjakoa kohtaan. Osuuskunnan ei tarvitse kilpailla sijoittajien kiinnostuksesta osakemarkkinoilla, vaan osuuskunnan tehtävänä on palvella jäsentensä taloudellista hyvää.

Osuuskauppa jakaakin voittojaan bonuksina jäsenilleen eli se käytännössä kierrättää rahaa takaisin paikalliseen kulutukseen. Se voi myös tinkiä voitoistaan pitämällä yllä huokeaa hintatasoa.

Osuuskaupan jäseneksi liitytään maksamalla osuusmaksu. Jäsen, tai ”asiakasomistaja”, kuten osuuskaupat häntä kutsuvat, on oikeutettu vaikuttamaan osuuskaupan hallinnossa äänestämällä osuuskauppavaaleissa ja asettumalla itse ehdolle osuuskaupan edustajistoon. Edustajistosta jäsenen on mahdollista edetä hallintoneuvostoon sekä hallinnon apuelimiin, kuten nimitysvaliokuntaan.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että jäsenen vaikutusmahdollisuus moniportaiseen ammattijohtajien pyörittämään kauppaan on lopulta kuitenkin ohutta – eikä moni jäsen ole edes kovin kiinnostunut vaikuttamisesta. Periaatteessa osuuskaupan ylin päättävä elin on sen jäsenten muodostama edustajisto, mutta käytännössä osuuskauppa toimii johtajavaltaisesti.

Tämä sanottuna osuuskauppaan sisältyy kuitenkin vaikuttamisen mahdollisuuksia, jotka palvelevat demokraattisen talouden kehittämistä.

Osuuskauppa ja paikallistalous

Suomessa on 19 S-ryhmän osuuskauppaa. Niistä kukin toimii ”omalla tontillaan”, joka vastaa maakuntajakoa. Kukin osuuskauppa kilpailee hallitsevan kaupan asemasta alueellaan, mutta keskenään osuuskaupat eivät kilpaile.

Markkinatalouden olettamuksiin kuuluu, että jos yritys saavuttaa markkinoilla monopoliaseman, niin nostaa hinnat tappiin ja riistää asiakkaita minkä pystyy. Miksipä ei, jos asiakkaat kerran eivät voi äänestää jaloillaan.

Osuuskuntaan tämä lainalaisuus ei täysin päde. Jos osuuskunnalla on laaja-alainen ja aktiivinen jäsenistö, joka valvoo omaa kauppaansa, ei osuuskauppa voi toimia jäsenistönsä ja siis omistajiensa etujen vastaisesti. Hallitsevaan asemaan pääsevä kuluttajaosuuskunta voi parhaimmillaan jopa laskea hintoja.

Osuuskaupan kiinnostavin piirre onkin sen sidos jäsenistöön ja jäsendemokratiaan. Jäsenistönsä välityksellä osuuskauppa on juurrutettu paikallistalouteen. Vaikka jäsenistö olisi muuten passiivista vaikuttamaan kauppansa toimintaan, niin sen voi olettaa olevan kiinnostunut vähintäänkin hinnoista ja bonuksista. Osuuskaupan on pidettävä kiinni voitonjaon periaatteestaan tai se menettää jäsenistönsä luottamuksen ja avaa pelitilan kilpailijoilleen.

Jäsenistönsä välityksellä osuuskauppa on sidottu laajemminkin paikallisiin interesseihin. Kaikki yritykset tekevät hyväntekeväisyyttä brändinsä kirkastamiseksi, mutta osuuskauppa on sidottu vastuuseen toimintaympäristöstään suoraan paikallisten ihmisten eli omistajiensa taholta. Kyse ei ole pelkästään mahdollisuudesta tehdä kaupalle aloitteita sponsoroitavista tahoista ja hankkeista, vaan kaupan sitouttamisesta toimimaan paikallistalouden edistämiseksi.

Omistaja on kuningas

Tunnetun sanonnan mukaan kuluttaja on kuningas. Todellisuudessa kuitenkin omistussuhteet ratkaisevat. Osuuskaupan erityislaatuisuus on sen omistusrakenteessa, joka perustuu jäsenomistukseen ja paikalliseen väestöön. Kuluttajien lisäksi kuvassa ovat myös tuottajat.

Vaikka jäsenistön valta on osuuskaupoissa kieltämättä varsin muodollista, ovat he joka tapauksessa kaupan omistajia, joita osuuskunnan hallinto on pakotettua kuuntelemaan muutenkin kuin kuluttajina. Ja vaikka jäsenistö suurelta osin vain asioikin kaupan käytävillä ja käyttää ääntään vain muodollisesti vaaleissa, niin jäsenistö muodostuu paikallisista ihmisistä, joilla on fyysinen, tai voisi sanoa jopa kasvokkainen, suhde omistamaansa kauppaan.

Juuri osuuskaupan erityislaatuinen suhde sen jäsenistöön tekee siitä kiinnostavan tapauksen. Osuuskauppaan voidaan vaikuttaa kansalaistoiminnan keinoin ja osuuskaupalla on erityinen suhde paikalliseen väestöön. Jäsenistö voi aina vedota kauppaan ”omana kauppanaan” ja jäsenistö sitoo sitä laajemmin paikallistalouteen kuluttajineen ja tuottajineen.

Uskon, että juuri paikallistalous on avainsana myös osuuskaupan menestyksellisessä kehittämisessä. Tulevaisuuden osuuskauppa voisi olla jälleen vahva paikallistalouden voima, joka erottuisi muista kaupoista alueellisen kehityksen veturina ja paikallisidentiteetin rakentajana.

Oma osuuskauppa

Rahankierron näkökulmasta paikallistalous tarkoittaa sitä, että raha kiertää tietyn taloudellisen alueen sisällä toimijalta toiselle, eikä karkaa ulkoradalle. Sama raha kiertää taskusta toiseen ja tavallaan kertautuu moneksi kirjautuessaan useampaan kirjanpitoon. Kierto ruokkii taloudellista toimeliaisuutta ja hyvinvointia.

Paikallistalous on rahan kiertotaloutta, johon liittyy paljon myös rahattoman vaihdon, luomisen ja jakamisen suhteita.

Osuuskaupan kannattaisi vahvistaa erityislaatuista, mutta nykyisellään usein näkymättömiin jäävää, suhdettaan paikallistalouteen. Osuuskaupoilla on vahvat juuret paikallisuudessa, mutta markkinatalouden huumassa ja eräänlaisessa kaiken maailman ”amerikkalaistumisessa” niistä on tullut paljolti kuin mitä tahansa kauppoja, ”business as usualia”.

En usko, että tällä rintamalla on enää mitään uutta nähtävissä.

Uusi suunta on korostaa jälleen paikallisuutta tai ehkä pikemminkin ”alueellisuutta”. Talouden globalisaatiosta ollaan siirtymässä globaalin talouden uudelleen paikallistumiseen tai alueellistumiseen. Yhä edelleen raha ja tavara, kuten ihmisetkin, tulevat kiertämään globaalisti, mutta paikallisesti tuotetun arvostus kasvaa sekä keskinäisen turvan ja hyvän lähteenä että erityisen identiteetin vahvistajana. Viimeistään koronakriisi on sinetöinyt suunnan.

Osuuskaupoilla on tuhannen taalerin paikka ottaa kiinni tästä tulevasta megatrendistä. Siksi osuuskauppoja kannattaa alkaa kehittää brändiä myöten enemmän paikallisuutta ja alueellisuutta korostavaan suuntaan.

Tähän kuuluisi luonnollisestikin vahva paikallistuotteiden edustus hyllyillä ja palveluissa, sillä paikalliset tuottajat ovat paikallistalouden ja paikallisen erityislaatuisuuden perusta.

Osuuskauppojen kannattaa asemoitua osaksi tätä rahan paikallistalouden kiertokulkua, jossa se ostaa paikallisilta tuottajilta, jakaa ylijäämää paikallisille kuluttajille ja työllistää siinä sivussa suuren määrän paikallista työvoimaa. Osuuskauppojen kannattaisi tuoda markkinoinnissaankin enemmän esille niitä materiaalisia kytköksiä, joita sillä on paikallistalouden kiertokulkuihin, jotta ihmiset tiedostaisivat selkeämmin, mikä merkitys valinnoilla on.

Lidl on tästä kehityksestä auttamatta pihalla. Yksittäiset K-kauppiaat voivat olla ketteriä vastaamaan kuluttajien toiveisiin, mutta ne eivät koskaan pysty kehittämään vahvaa alueellista identiteettiä tai suhdetta paikallistalouden rahankiertoon.

Osuuskauppa sen sijaan on omistusrakenteensa puolesta jo valmiiksi vahvasti paikallistalouden ja rahan paikallisen kiertotalouden puolella. Enää ei tarvita kuin tahtotilaa ja rohkeutta lähteä kehittämään osuuskauppoja julkisanotusti alueiden omiksi osuuskaupoiksi, paikallistalouden vetureiksi.

Jukka Peltokoski

Taloustutkija Kate Raworthin ”donitsimalli” on mielenkiintoinen tapa hahmottaa taloutta. Malli korostaa ekosysteemistä ajattelua ja paikallistalouden merkitystä. Osuuskaupan vahvistaminen sopii hyvin mallin pirtaan. Mallia pilotoidaan parhaillaan Amsterdamin kaupungissa, jossa sen toivotaan auttavan koronan jälkeisen talouden rakentamisessa.

Lisää donitsimallista Raworthin sivuilla: https://www.kateraworth.com/