UPM-Kymmenen toimitusjohtaja Jussi Pesonen on kohauttanut kommentoimalla, että Kaipolan paperitehdasta Jämsässä ei ole enää kannattavaa pyörittää. Ehkä olisi, jos tehdas pyörisi osuuskuntana!

UPM-Kymmenen ilmoitus tehtaan alasajosta on uusin käänne suomalaisen teollisuuden kohtalossa globaalisti toimivien yritysten pelinappulana. Samalla alasajo on toimitusjohtaja Pesosen mediapeliä, sillä ilmoitusta siivitti tämän ”avoin kirje” suomalaisille päättäjille.

Pesosen kirjelmöinti on tuttua eliittiportaan huttua, jonka mukaan Suomi on mahdoton toimintaympäristö globaaleille yrityksille, koska täällä verotetaan, energia maksaa ja työvoima on järjestäytynyttä. Suomalainen paperiteollisuus joutunut kuuntelemaan samat selittelyt jo monta kertaa.

2000-luvulla on lakkautettu parisenkymmentä paperi- ja sellutehdasta. Voikkaa, Summa, Kajaani, Jyväskylä, Myllykoski, Kemijärvi, Valkeakoski, Kaskinen, Pori… Jokainen on ollut tragedia paikkakunnalleen ja työntekijöilleen, joiden toimeentulo on vuosikymmeniä rakentunut tehtaan ympärille.

Uutiseen törmätessään lukija ei välttämättä pysähdy ajattelemaan, millainen pakko tehtaanjohtoa ajaa kun se puhuu tehtaan lakkauttamisesta. Lukija ehkä ajattelee, että tilanne on valitettava, mutta minkä sille mahtaa, jos tehdas ei ole enää kannattava, sehän on silloin tappiollinen. Lukija saattaa samastaa tilanteen jopa konkurssiin.

Kuitenkaan kyse ei ole yleensä konkurssista, tappioista tai edes kannattamattomuudesta. Yleensä tehdas ei ole ajautunut maksukyvyttömäksi velkojiensa edessä, eikä se tee tappiota, eikä edes tehtaan myynnissä ole mitään vikaa.

Tehdas voi myydä hyvin ja saada mainiosti maksettua työvoima- ja raaka-ainekustannuksensa ja tehdä jopa voittoa, mutta silti omistajat eivät ole siihen tyytyväisiä. Miksi?

Vaikka asia esitetään siten, että kyse on tehtaan kannattamattomuudesta, niin kyse on itse asiassa kannattavan ja voitollisen toiminnan välisestä erosta. Tehdas voi olla kannattava olematta silti riittävän voitokas eli tuottava. Siis pääomasijoittajilleen.

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että tehdas ei tee riittävästi rahaa omistajilleen.

Tehdas voi olla kannattava ja jopa tuottaa riittävästi voittoa turvatakseen tulevaisuuden investointinsa olematta kuitenkaan riittävän tuottava omistajiensa rahanahneuden edessä.

Näin näyttäisi olevan myös viimeisimmän lakkautettavan tehtaan tapauksessa. Kapitalisti, sallittakoon tämä vanha konstailematon sana, siirtää tuotannon toisaalle, jotta saisi itselleen vielä paremmat voitot.

Vaihtoehto olisi kuitenkin olemassa.

Valtio voisi omistaa tuotantoa ja keskittyä sen (ekologiseen) uudistamiseen ja verotulojensa turvaamiseen vetämättä välistä voittoja omien tiliensä lihottamiseksi. Jatkuvuus ehkäisisi turvattomuuden ja sosiaalisen pahoinvoinnin kasvua.

Toisaalta työntekijät itse voisivat omistaa tehtaan osuuskuntana ja pyörittää sitä kannattavasti ilman ulkopuolisten omistajien elättämistä tehtaan siivellä. Kun tehdas säästyisi omistajien ruokkimiseen menevistä kuluista, rahaa vapautuisi työntekijöiden palkkoihin, työolosuhteiden parantamiseen ja teknologisiin investointeihin.

Utopiaako? On totta, että työntekijät eivät voi koskaa säästää niin paljoa rahaa, että he voisivat ostaa tehtaat ja muut tuotantolaitokset itselleen. Heidän perustamansa osuuskuntakaan tuskin saisi sellaisenaan pankista riittävästi lainaa tehtaan ostamiseen.

Ajatuksen taakse tarvittaisiin poliittista tahtoa ja työntekijäomistuksen kasvattamiseen tähtääviä (EU?)rahastoja sekä valtion tukemia osto-ohjelmia. Aloite osuuskunnan perustamiseen tulisi ehkä lähteä ammattiosastolta ja sillä tulisi olla paikallisyhteisön tuki. Mahdollisesti osuuskunta pitäisi perustaa ammattiosaston, kunnan, valtion ja muiden sidosryhmien välisenä solidaarisuusosuuskuntana.

Ei ajatus kuitenkaan muuten ole sen utopistisempi.

Argentiinassa työntekijät ottivat menestyksellisesti haltuunsa useita tehtaita ja muita yrityksiä kun maa ajautui talouskriisiin vuosituhannen alussa.

Italiassa on voimassa niin sanottu Marcora-laki, joka mahdollistaa työntekijöiden tuetut osto-ohjelmat tilanteessa, jossa kannattava yritys ollaan lakkauttamassa. Suomessa kansanedustaja Anna Kontula on jättänyt toimenpidealoitteen vastaavanlaisen lain säätämiseksi myös Suomeen.

Tehtaiden osuuskunnallistaminen voisi olla hyvinkin varteenotettava vaihtoehto puolustettaessa työtä ja tuotantoa globaalin eliitin mielivaltaa vastaan.

Osuuskuntatehdas alkaa kuulostaa nopeasti varsin realistiselta utopialta. Utopiaa tänään, totta jo huomenna?

Jukka Peltokoski

Lähteet:

Asiantuntijat: Nämä UPM:n Pesosen väitteet Kaipolan tehtaan sulkemisesta eivät pidä paikkaansa, Ilta-Sanomat 27.8.2020, https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006615784.html

UPM:n Jussi Pesonen syyttää Kaipolan kohtalosta ay-liikettä ja verotusta: ”Ulkoisten kustannusten osuus ja verorasitus on käynyt Suomessa ylivoimaiseksi”, Talouselämä 27.8.2020, https://www.talouselama.fi/uutiset/upmn-jussi-pesonen-syyttaa-kaipolan-kohtalosta-ay-liiketta-ja-verotusta-ulkoisten-kustannusten-osuus-ja-verorasitus-on-kaynyt-suomessa-ylivoimaiseksi/cd6830ca-051b-4e52-92b2-227aa4d4bac3

Jaana Pirkkalainen: Italian sosiaaliset osuuskunnat – esimerkki julkisten palvelujen yhteistuotannosta, KSL-opintokeskus 2016, https://www.ksl.fi/materiaaleja/julkaisut/italian-sosiaaliset-osuuskunnat/

Osuuskunnat työn ja tuotannon tiloina – työllistävistä osuuskunnista radikaaliin osuuskuntaliikkeeseen. Peruste-verkkolehti 12.5.2017, https://perustelehti.fi/osuuskunnat-tyon-ja-tuotannon-tiloina-tyollistavista-osuuskunnista-radikaaliin-osuuskuntaliikkeeseen/

Anna Kontula: Toimenpidealoite lain säätämiseksi työntekijöiden tuetusta osto-oikeudesta yritykseen. Toimenpidealoite TPA 7/2018 vp, https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/EduskuntaAloite/Documents/TPA_7+2018.pdf

Kaipolan paperitehdas. Wikipedia, https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaipolan_paperitehdas