Olen ehdolla aluevaaleissa Pirkanmaalla

Olen ehdolla aluevaaleissa Pirkanmaalla vasemmistoliiton listalla. Aluevaaleissa haluan ajaa kaikille avoimia julkisia palveluja, joiden asiakasmaksut ovat alhaalla ja joiden työntekijät voivat hyvin. Haluan myös tuoda esiin osuuskuntien mahdollisuuksia sote-palveluissa ja pitää huolta pelastustoimen ja erityisesti sopimuspalokuntien resursseista.

Aluevaaleissa valitaan aluevaltuusto Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Hyvinvointialueen vastuulla on järjestää alueen sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi. Aiemmin sote-palvelut ovat kuuluneet kuntien järjestettäväksi. Pelastustoimi on Pirkanmaalla toiminut jo pitkään maakunnallisena organisaationa.

Hyvinvointialueet ovat uusi hallinnollinen taso, jossa on kyse pitkälti maakunnista. Pirkanmaa on yksi 21:stä uudesta hyvinvointialueesta. Listan kaikista alueista näet täältä.

Aluevaalipäivä on 23.1.2022 ja ennakkoäänestysaika on 12.-18.1.2022. Äänioikeutettuja ovat kuntavaalien tavoin kaikki alueen pysyvät asukkaat kansalaisuuteen katsomatta. Voit äänestää, vaikka et olisi Suomen kansalainen, jos kotikuntasi on Pirkanmaalla.

Lisää aluevaalien käytännön järjestelyistä voit lukea täältä.

On tärkeää, että äänestät!

Aluevaaleissa on kyse suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Hallitus toisensa jälkeen on jo viidentoista vuoden ajan valmistellut sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtoa pois kunnilta niin sanotusti leveämmille harteille. Nyt tämä pitkään vatvottu ja kipeästi kaivattu uudistus toteutuu nykyhallituksen toimesta. Kiitos siiitä vasemmistoliitolle, demareille, vihreille, kepulle ja rkp:lle!

Hyvinvointialueilla tavoitellaan kustannustehokkaampaa palvelutuotantoa. Uudistus tarvitaan, sillä Suomen väestö ikääntyy ja kaupungistuu. Jo usea kunta on nykyisellään ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen kanssa, ja lisää olisi luvassa, ellei uudistusta tehtäisi.

Parhaimmillaan uudistus johtaa myös palvelun saamisen nopeutumiseen ja palvelupolkujen sujuvoitumiseen kun palvelut siirtyvät yhden organisaation puitteisiin nykyisen monitasoisen järjestelmän sijaan. Myös hyvinvointikäsitys voi laajentua, kun perusterveydenhoito ja erikoissairaanhoito yhdistyvät ja järjestelmään syntyy entistä vahvempi kannustin panostaa ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon ja hyvinvoinnin kohentamiseen.

Vasemmistoliitto kutsuu aluevaaleja sotevaaleiksi, sillä niin suuri merkitys niillä on sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuuden kannalta. Näissä vaaleissa ratkaistaan, mihin suunaan suomalaista hyvinvointivaltiota kehitetään.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että vaaleissa päätetään myös pelastustoimen eli palokuntien ja ensihoidon tulevaisuudesta. Haluankin itse korostaa myös palokuntien ja ambulanssien toimintaedellytyksien takaamista, ja erityisesti sopimuspalokuntien asemaa pelastustoimessa. Hyvin toimiva pelastustoimi pelastaa arkemme monessa hätätilanteessa.

Sopimuspalokuntien vapaaehtoisilla on jopa pelastustoimea laajempi merkitys monen kunnan ja paikallisyhteisön toiminnassa samalla kun – valitettavasti – ilmastonmuutoksen ja ekologisen kriisin edetessä on entistä tärkeämpää ylläpitää yhteiskunnassa laajaa valmiutta vastata kriiseihin ja hätätilanteisiin. Palokuntien työntekijät ja vapaaehtoiset ovat tässä avainasemassa.

Poliittiset voimasuhteet ratkaisevat Pirkanmaan tulevaisuuden

Ratkaisevaa Pirkanmaan hyvinvointialueen kannalta on, millaiset poliittiset voimasuhteet nyt valittavaan aluevaltuustoon tulee.

Valtakunnallinen sote-uudistus antaa vain puitteet, kun taas aluevaltuustot päättävät konkreettisesti, miten hyvinvointialueen palvelut järjestetään. Tässä lisäksi ensimmäisellä eli nyt valittavalla aluevaltuustoolla tulee olemaan poikkeuksellisen suuri valta. Seuraavat valtuustot rakentavat ensimmäisen valtuuston tekemien päätösten päälle.

Kyse on siis erittäin merkittävistä vaaleista, joissa kirjaimellisesti päätetään koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta.

Jos äänestysprosentti jää alhaiseksi, vaarana on, että oikeisto vie vallan. Tämä tarkoittaa korruption lisääntymistä, palvelujen yhä laajempaa ulkoistamista kansainvälisille veroparasiittiyhtiöille ja epätasa-arvon kasvua kun palvelumaksuja kasvatetaan ja palveluja keskitetään vain aluekeskuksiin ja maksukykyisimpien asuinalueille.

Oikeistolta emme voi odottaa myöskään sote-uudistukseen sisältyvän seitsemän päivän hoitotakuun toteuttamista. Vasemmistolle se on yksi tärkeimmistä asioista.

Käythän siis äänestämässä!

Tehdään Pirkanmaasta hyvä kaikille, ei vain harvoille!

Vasemmistoliiton sotevaalitavoitteista voit lukea lisää täältä.

Pirkanmaan Vasemmiston sotevaalitavoitteista voit lukea puolestaan täältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.